Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kuukausi: joulukuu 2017

Sisäänrakennettu sääntökirja systeemin omalle lammaslaumalle

Keskustelin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa Suomen ja koko maailman järjestelmästä. Siitä, onko se hyvä vai paha tai onko sillä oikeasti jokin tarkoitus tai päämäärä, minulla ei ole faktatietoa. Minulla on kuitenkin tähän, kuten lukuisiin muihinkin asioihin, mielipide. Ja minun mielipiteeni on, että riippumatta siitä missä maassa asuu, ihmisiin iskostetaan tiettyjä asioita syntymästä lähtien. Sisäänrakennetaan sääntökirjaa ja ohjenuoraa jonka mukaan elää ja olla.

Jos ajattelet nyt vaikka omaa elämääsi niin huomaatko siinä mitään mille toimintojasi perustat? Odotuksia tai velvoitteita, kenties sellaisia joihin olet huomaamattasi koko elämäsi ajan kasvanut ja tähdännyt. Minä huomaan niitä omassani. Ajattelen jo sen olevan tärkeä sääntö, kuinka elämän tulisi rakentua. Ensin päiväkerho, sitten esikoulu, ala-aste, yläaste ja toisen asteen koulutus. Nyt olet ensimmäisessä risteyksessä, jossa voit jo tehdä jonkinlaisen valinnan. Haluatko töihin vai kouluttaudutko korkeammin? Tämän valinnan jälkeen kippuroit joko koulun kanssa tavoitellaksesi parempaa asemaa yhteiskunnassa, jotta loppuviimein pääset kuuliaisesti tekemään töitä ja maksamaan veroja tai sitten menet suoraan töihin toteuttamaan samaa. Voithan tietysti valita myös kotiin jäämisen mutta senkin eteen tulee nähdä vaivaa. Ilman pätevää terveydellistä syytä et nimittäin saa tukea, ellet ilmoittaudu työnhakijaksi. Ja kaikkein parasta, jos et ota vastaan hölynpölykursseja (kärjistettynä) tai sinulle tarjottua pätkätyötä jossa keräät roskia kaduilta, sinulle lyödään päälle karenssi. Kappas, milläs nyt elät? En sano, että koulutus on huono asia, mutta se on asia, jolla meistä tehdään yhteiskunnalle hyödyllisiä. Veronmaksajia loppuiäksemme. Keräämme eläkettä, jotta saamme rahaa ruokaan silloinkin, kun emme kykene enää työskentelemään. Mutta mites tämä Suomessa ”ilmainen opiskelu” jonka kautta pääsemme osaksi työtä tekevää lammaslaumaa?

Niin.. olen itse opiskellut sekä ammattikoulussa, että korkeakoulussa. Omien tai opiskelutoverieni kokemusten perusteella en vain kykene ymmärtämään tätä paljolti mainostettua ILMAISTA KOULUTUSTA. Miten se määritellään? On totta, että jos pääset yhteishaun kautta kouluun sisälle niin sinun ei tarvitse maksaa lukuvuosimaksua. MUTTA, sinun on maksettava esimerkiksi todella suuret summat materiaaleista, joita tarvitset edetäksesi opinnoissasi. Yksi kurssikirja voi helposti maksaa yli 100 euroa ja voin kertoa, että monelle opiskelijalle se on useamman kuin yhden viikon ruokabudjetti. Ja osassa kouluista kirjoja EDELLYTETÄÄN, jotta saat edes olla kurssilla. Kirjoja on vuoden aikana ostettavaksi melko läjä, puhumattakaan esimerkiksi työkengistä, työvaatteista, laskimista ym. välttämättömistä välineistä. Ja vielä pitäisi elää.

Opiskelukaupunkien vuokrat ovat aika korkeita ja asunnoista on kova kilpailu koulupaikkojen selvitessä. Vuokraan menee helposti 700 euroa johon saa kyllä tukea JOS asuu yksin tai sellaisten henkilöiden kanssa jotka eivät tienaa mitään. ”Opiskelijoiden siirtyminen yleisen asumistuen piiriin helpottaa suuren osan taloudellista ahdinkoa.” HAH! En ole tavannut vielä yhtäkään joka kokisi näin. Soluasunnoissa asuvat muuttavat omiin luukkuihinsa, pariskuntien tulisi erota(jos puoliso käy töissä), jotta opiskeleva osapuoli  saa asumistukea kun töissäkään ei ehdi käydä, tai jos ehtisikin niin kohta maksat tuhansia takaisin valtiolle kun sait liikaa rahaa. Mikä tässä on järki? No saada opiskelijat ottamaan velkaa! 650 euroa kuukaudessa vaikka kolmen ja puolen vuoden ajan valtiontakauksella. Hieno potti! Takaus sille, että töihin on mentävä, jotta voit maksaa valtiolle veroa JA lainaa takaisin ILMAISESTA OPISKELUSTASI! Nykyaikainen tapa orjuuttaa, velkavankeus. Mutta ei siinä, eipähän kohta voida opiskelijoiden tukea enää ainakaan leikata. Kun ei ole mistä leikata. Verojen jälkeen jäävä opintotuki n. 200 euroa tuskin kenenkään opintoja muutenkaan mahdollistaa. Välillä tulee vain mieleen, että kohta kalahtaa kalikka omaan nilkkaan. Kun ei kenelläkään ole enää vara kouluttaa itseään sopiakseen tähän systeemiin. Mistäs sitten paimennettavia?

Tämä on vain pieni murunen siitä, kuinka meistä tehdään sellaisia, joiksi meidät halutaan. Odotuksia on muitakin kuin työnteko, mutta niistä lisää toiste.

  • hoitaja

Elämä

Se on vastasyntyneen ensimmäinen itku, se on tuoreiden vanhempien hymy ja loppumaton rakkaus, se on kipuilevan teinin raivokohtaus, se on väsyneen perheenäidin huokaus, isän halaus, vanhuksen poskea pitkin vierivä muistojen täyttämä kyynel. Se on valokuvia albumeissa, kauniita hetkiä kehyksissä. Ihoon jääneitä arpia sekä arpia joita kukaan toinen ei näe. Se on elämä.

Maailma johon olemme syntyneet ei ole helppo paikka elää. Se on romahtaneita pilvilinnoja, yllättävää ystävällisyyttä sekä lukemattomia kohtaamisia. Kohtaamisia joita ei kukaan voi ennustaa tai tietää mihin ne johtavat. Ainut valinta minkä voimme tehdä, on se, avaammeko oman maailmamme näille kohtaamisille ja hetkille. Annammeko tuulen kuljettaa sitä tietä joka on täysin tutkimaton. Kukaan ei ole aiemmin kulkenut samaa polkua tai kompastunut siellä oleviin esteisiin. Kukaan ei voi varoittaa kuopista tai raskaista ylämäistä. Toisaalta kukaan ei myöskään tiedä sitä kauneutta jota tuon polun varrelta voi löytää. Ainoastaan jokainen itse voi tehdä valinnan siitä jääkö paikoilleen vai kerääkö rohkeutensa seuraavaan askeleeseen. Paikoilleen jääminen tuntuu turvalliselta mutta se myös puuduttaa. Maailma vilisee ympärillä mutta omat jalat ovat kuin sementtiin valetut. Se turruttaa ja vie voimat ja lopulta tien kulkeminen tuntuu yhä kaukaisemmalta ja kaukaisemmalta ajatukselta. Ei tiedä kuinka ottaa askeltakaan.

Joku viisas on joskus sanonut, että täytyy kulkea pimeässä ja vaipua epätoivoon, jotta voi löytää valon ja toivon. Täytyy tuntea itsensä yksinäiseksi, jotta voi iloita ihmisistä ympärillään. Ja täytyy kaivata jotakuta, jotta voi rakastaa. Ei siis kannata pelätä sitä mitä huominen tuo tullessaan, sillä fakta on, että eilistä ei saa muutettua ja huominen on vielä kaukana. Ainut hetki mille ajatuksiaan tulisi uhrata on nyt. Juuri nyt. Tällä sekunnilla, tulevalla minuutilla. Sen kulkuun on mahdollista vaikuttaa, siitä on mahdollista tehdä muistamisen arvoinen. Huomenna tämäkin hetki on vain muisto, jonka kulkua on mahdotonta muuttaa. Vanha kliseinen sanonta: ”elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi” ei siis ole lainkaan kaukaa haettu.

Jos tunnet painavat sementit jaloissasi tai näet tien alkupään kaikkoavan yhä kauemmaksi niin pysäytä joku vielä lähelläsi oleva henkilö ja kerro hänelle, että tarvitset apua. Kenenkään täällä ei tarvitse taivaltaa koko matkaa yksin. On pelottavaa myöntää itselleen ja muille, että silloin tällöin toisen ihmisen tuki on tarpeen. Vahva ihminen uskaltaa tuntea olevansa itsekin välillä heikko. Suurinta rohkeutta ei ole kantaa toisten murheita niin että oma sielu väsyy vaan suurinta rohkeutta on myöntää, jos ei enää jaksa yksin eteenpäin.

Kun saat sen avun, jolla ensimmäisen askeleen ottaminen onnistuu tai löydät sisältäsi voiman jonka avulla liikahtaa eteenpäin niin anna mennä. Ota vastaan kaikki mitä eteesi tulee. Päätä, että selviät. Nouse ylös, jos kaadut, istahda välillä ja hengitä jos tuntuu että voimasi ovat lopussa. Tunne kasvoillasi rankkasade ja tuulenvire. Kuuntele lintujen laulua ja ukkosen jyrinää. Kulje pimeässä, kulje valossa. Näe ympärilläsi oleva kauneus ja maailman kaikki värit valtavan harmauden ja synkkyydenkin seassa. Iloitse pilvien välistä pilkahtavasta auringonsäteestä sekä kuusta joka valaisee yötaivaalla. Etsi kaikki tuikkivat tähdet ja anna niiden valaista matkaasi. Toisinaan taas, sulje silmäsi kaikelta, älä kuuntele mitään ympäriltäsi. Kuuntele vain omia ajatuksiasi ja tunne kaikkia tuntemuksia joita kehossasi on. Hengitä syvään ja huomaa, että olet yhä hengissä. Että sinulla on kaikki mahdollisuudet, tiesi ei ole vielä tullut päätepisteeseen. Sinulla on pituudestaan ja sisällöstään riippumatta elämä.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi